Site logo

SUOMEN HOMEOPAATTISEN LÄÄKETIETEEN INSTITUUTTI - opettajat

Aino Eckstein

Aino_Eckstein
Aino on suorittanut homeopatian koulutuksensa sekä Suomessa että Englannissa. Hän on myös osallistunut lukuisiin kansainvälisiin seminaareihin ja suorittanut homeopatian jatko-opintoja ulkomailla ja Suomessa. Aino muutti 1999 takaisin Suomeen asuttuaan ja työskenneltyään koko 1990-luvun Englannissa. Hän pitää vastaanottoaan Helsingin keskustassa. Potilastyöskentelyn ohella Aino toimii mm. kouluttajana sekä kirjoittaa artikkeleita homeopatiasta. Luennointi ja kurssien vetäminen ovat lähellä hänen sydäntään.
Kotisivut: www.melilotus.fi

Jaana Kolehmainen

Jaana_Kolehmainen
Jaana on valmistunut homeopaatiksi ja eläinhomeopaatiksi 2000-luvun alussa ja pitää homeopatiaa loputtomana tutkimusmatkanaan. Valmistumisensa jälkeen Jaana oli kauden Suomen Homeopaatit ry:n hallituksessa ja tuli aktiivisesti mukaan SHLI:n toiminnan kehittämiseen ja opetustehtäviin. Hän pitää sekä ihmis- että eläinpraktiikkaa pääkaupunkiseudulla ja Itä-Suomessa.

Hanna Kärävä

Hanna_Karava
Hannan elämänpolku johdatti hänet opiskelemaan klassista homeopatiaa v. 2001. Homeopatiaopinnot toivat vastauksen moneen kysymykseen koskien ihmisyyttä, terveyttä ja sairautta.  Oli täysin selvää, että opinnot laajenivat myös eläinhomeopatian puolelle, kun sellainen mahdollisuus tuli eteen. Sairauden ja terveyden merkityksen filosofinen pohdinta innostaa Hannaa etsimään aina lisää tietoa ja kokeilemaan uusia tapoja päästä elämässä eteenpäin.

Kotisivut: www.freespirit.fi ja www.koirakouludialogi.com

Vanessa Parrado Lobo

vanessa
Vanessa muutti 21-vuotiaana kotimaastaan Espanjasta Hollantiin, jossa hän aloitti naturopatian ja klassissen homeopatian opiskelut. Opintojensa aikana Vanessa aloitti läheisen yhteistyön Hahnemann Institute Nederlandin ja ohjaajansa Alize Timmermanin kanssa ja yhteistyö jatkuu yhä tänä päivänäkin. Hän on suorittanut kymmeniä trituraatiokokeita niin Hollannissa kuin Suomessakin. Lisäksi Vanessa on osallistunut Tanskassa tapahtuvaan Dynamis post-graduate kurssisarjaan. Homeopatian filosofia sekä varsinaisen hoitoprosessin läpivienti ovat hyvin lähellä Vanessa sydäntä.
Kotisivu

Reeta Pohjonen

reeta_pohjonen
Reeta valmistui klassiseksi homeopaatiksi vuonna 2000. Kun hän kuuli ensimmäisen kerran homeopatiasta, hän tunsi palanneensa kotiin. Tao Te Chingiä lainaten: "truly to become a whole is to return". Reetan toive on auttaa muita tässä hullunkurisessa seikkailussa nimeltä elämä, käyttäen homeopatiaa yhtenä välineenään. Hän opiskelee nyt toista vuotta homeopaatti Jeremy Sherrin Dynamis-koulussa Kööpenhaminassa, harjoittaa Vitaalishiatsu-terapiaa ja toimii joogaohjaajana.

Charlotta Åström-Lynch

lotta
Charlotta on opiskellut homeopaatiksi Englannissa ja Irlannissa, sekä osallistunut lukuisiin kansainvälisiin seminaareihin. Löydettyään homeopatian 1990-luvulla hän koki saaneensa monia vastauksia kysymyksiin joita oli jo lapsuudesta pohtinut. Charlotta pitää vastaanottoa Helsingissä ja Inkoossa. Vastaanotollaan ja opetuksessaan hän pitää tärkeänä paitsi homeopatian periaatteiden tarkkaa soveltamista myös prosessiluontoisuutta ja syvän eheytymisen vaatimaa itsekehitystä, sekä terapeutissa että asiakkaassa.